Iisalmi: Huoltopäivä huumoritunnelmissa

Aamu alkoi kohtuullisen koleissa merkeissä, mutta mielialani oli kummasti piristynyt eilisten rankkasateiden jäljiltä. Nyt päivänvalolla Hoppaani tarkastellessani, totesin sen keränneen myräkän jäljiltä varmaan puolet tienpinnan roskista mukaansa. Se muistutti enemmän suklaakarkkia, kuin polkupyörää, joten ei muuta kuin työkalut käteen ja töihin.

Pari tuntia siinä meni, ennen kuin löysin rapakuorrutuksen alta vahapintaa ja käytännössä jouduin purkamaan koko fillarin osiin, ennen kuin vanteista paljastui navat tarkastettavaksi. Ja sitä roskaahan sieltäkin ropisi oikein kunnolla. Arvioni vanteiden saamasta vauriosta on lienee jotakuinkin oikea. Selvää on, että syksyn investointiin menee uusi takavanne. Napavauriot ovat sitä luokkaa, että varaosat tulevat luultavasti hyvin tarpeeseen vielä tämän reissun aikana. Tuolla jos Rovaniemelle pääsen, niin käyn taasen pyörähtämässä putiikissa, jossa voimansiirron remontti viimeksi tehtiin. Hintataso Helsinkiin verrattuna on siellä vain 1/4 osa kaikesta, joten junarahdin 9 euroa on vielä halpa kuljetuskustannus lystille.

Joka tapauksessa pistin osaamiseni likoon ja käytin hyväkseni kaikki mekaanikon työvälineet, mitä täällä saatavilla on. Työtilan varustelutaso ainakin muistutti uhkaavasti lentokonekorjaamoa, mutta sen nautinnollisemmaksi se teki työskentelyn fillarin kimpussa. Joka vipstaakkelille oli taatusti sopiva työkalu tarjolla ja paineilmalla sain putsattua ikävätkin paikat helposti ja näppärästi. Mitä nyt urakan jälkeen totesin itse muistuttavani Rapa-Ripaa. Iso kiitos tilasta ja työkalujen lainasta.

Jälleen kiinnostusta herätti tämä eturenkaani laturijärjestelmä. Kun sain sen toiminnan pääperiaatteissaan selvitettyä, niin pystyin helposti havaitsemaan ne ajatusrattaiden pyörähdykset, jotka miehisessä mielessä lähtivät ideoimaan tuolle muitakin käyttötarkoituksia. Heitettiinpä ilmoille jo poliittinen kannanottokin uusiutuvasta kotimaisesta energiasta ja hallitusohjelman puutteista tällaisia viritelmiä kohtaan. Lopputulemana sitä sitten todettiin, että systeemi on nerokas: Hoppa telkkarin eteen, akka polkemaa ja valojen sammuessa on sitten parisuhteen hoidon vuoro. Niin kauan kun sähkövirtaa syntyy, niin on ainakin tieto rouvan sijainnista olemassa ja omakotitaloasujan näkökulmasta myös tuotettu osa talon sähköstä puhtaasti omavaraisesti. Kaupan päälle saadaan vielä hyvärunkoinen rouva. Kustannussäästöä en uskalla tästä toimintamallista luvata, sillä veikkaan, että tuo parisuhteen hoito voi käydä vähän rankemmin kukkarolle, kuin se sähkölasku. Tituleerattiin laturiviritelmää jopa Roope Ankan sähkönsäästösysteemiksi ja Pelle Pelottoman keksinnöksikin. Minä sain ainakin reissun parhaat naurut näiden ajatusten joukossa, eikä Kuopion ohitus harmittanut enää alkuunkaan niin paljon.

Mikäs täällä siis ollessa savolaisen vieraanvaraisuuden parissa. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi, eikä pannukakku mansikkahillolla ainakaan pahenna nautintoa.

Tutkimme läpi tulevat etapit ja ruksimme paikallistuntemuksella yli parit kartanpiirtäjän virheet. Luonnon raivo näyttää laantuneen ja tulimme säätiedotusten valossa siihen tulokseen, että lauantai on sopiva päivä jatkaa matkaa. Mitä nyt välillä tulee pieniä kuuroluonteisia sadepilviä kohdalle, mutta aurinkokin uskalsi jo kurkistaa kerran pilven takaa. Varustevalinnoistani sain erityisesti kehuja täällä ja turvalaitteet läpäisivät myös vaativimmankin arviot.

Kävimme myös erinomaisen keskustelun yleisestä liikennekäyttäytymisestä tien päällä, sekä sellaisista asioista, joista viranomaiset tieliikenteessä mielellään kuulisivat kommentteja pyöräilijän näkemyskannalta katsottuna. Hienoa huomata, että nämä asiat eivät puhuta ainoastaan pyöräilijöiden foorumeilla. Kuitenkin jokainen meistä makkaramopoilla kulkijoista tietää mistä näissä asioissa puhutaan ja miten kuuroille korville monet pyöräiljän näkemykset yleisestä liikennekäyttäytymisestä katoavat. Epäreiluksi tilanteen saa tuntumaan se, että esimerkiksi Helsingissä pyöräilijää helposti sakotetaan jalkakäytävällä ajosta, mutta pyörätiellä saa kulkea jalankulkija miten haluaa ja autoja saa niille jättää pitkin/poikin: -ilman seurauksia siis. Siinä lienee suurin syy siihen, että useimmat meistä vain hiljaa sietävät motkotukset, jotka polkupyörällä ajo yleensäkin saa, mutta moni epäkohta jää vaille puuttumista. Tämä tilanne taas herättää ehkä tiettyä ilmoituskynnyksen korottumista tasolle, joka paremmin olan kohautuksena tunnetaan. Ainakin tunnistan itseni tästä sarjasta helposti ja myönnän, että nyt kun asiaa jouduin vähän tarkemmin pohtimaan, niin parilla tutkapaikan vihjauksella saataisiin joillain alueilla poliisin kassaan hyvät lisätulot aikaan. Sen verran räikeitäkin kiihdytysajoja olen jo ehtinyt näkemään matkallani; -poliisin tehoviikosta huolimatta (tai sen johdosta).

Tässä kohdassa tuli mieleeni, että minä ainakaan en tiedä kanavaa, jota pitkin tällaisia vihjeitä voisi anonyymisti jättää, mutta poliisillakaan ei välttämättä ole tiedossa paikkaa, josta pyöräilijöiden kiukunpurkaukset ovat luettavissa. Kas siinäpä pähkinä jollekulle ideanikkarille jommalta kummalta suunnalta katsottuna, jossa ehkä olisi kommunikoinnin päänavauksessa puuhaa. Kysymys on kuitenkin isosta asiasta, enkä yksittäisenä matkaajana asialle paljon voi. Äkkiseltään ajateltuna, jos olisi jossain netissä sellainen kartta, josta tieosuutta klikkaamalla saisi poliisille tutkapaikkavihjeen ilmoitettua, niin kynnys klikkaukseen olisi pienempi. Poliisi voisi sitten itse laskea vaikka klikkauksien määrästä tarpeen asettaa ratsauspisteitä tai lisätä valvontaa muuten vain.

Mutta se siitä yhteiskuntavaikuttamisen ajatusvirrasta. Tulipahan sanottua näin välipäivän kunniaksi. Suuttukoon näistä ajatuksista ken tahtoo.

Olen jo ennen Vantaalta lähtöäni nähnyt tästä paikasta unta. Siinä unessa reissuni katkesi tänne aamulla jo pihaan. Nyt toivotaan, ettei niin käy. Minä haluan jatkaa etenemistä, vaikka seuraava määränpää onkin vielä auki. En ole vielä täysin tyytyväinen suoritukseeni, vaikka joidenkin mielestä olenkin ylittänyt itseni.