Luohua: Ainakin 101 mutkaa

Nivalassa tuli vietettyä aivan ihana sukulaispäivä ja hyvillä mielin kasasin taas varusteeni. Minusta tuntui välillä, että minusta tuli hyvin lyhyessä ajassa kaupungin puheenaihe. Väkeä kieltämättä hieman hämmästytti, kun he kuulivat projektistani, mutta suoraan samassa suhteessa tuli kunnioitustakin yritykselle. Sainpahan jopa pari tanssikutsua sekä Vantaan Kartanonkoskelle, että Helsingin keskustaankin. Edellytyksenä tietysti, että hoidan ensin itseni takaisin niihin ympyröihin. Mielenkiintoista näissä pienissä paikoissa on se, että lähes kaikki tuntevat jonkun pääkaupunkiseudulta ja kun kohdalle osuu toinen sinne eksynyt, niin tieto asiasta lähtee hyvin herkästi kiirimään. Niin täälläkin.

Kävin täällä Suomen kauneimmalla maitotiellä pyörähtämässä ja sain kameralleni upean päivän ansiosta runsaasti tasoitusta kuvausprojektia silmällä pitäen. Ilolla seurailin traktoreiden ja puimureiden pyörimistä pelloilla, sekä selvitin itselleni lisää näitä maatilanhoidon juttuja. Tulipa vielä rymyttyä metsässäkin ihmettelemässä jättikokoista tattia ja karvaisia matoja (perhosentoukkia) maantiellä. Kuivureista lähtevä tuoreen viljan tuoksu jäi onnekseni myös varusteisiini muistuttamaan tästä hienosta kokemuksesta. Jos nyt alkumatkasta olinkin painoani menettänyt, niin viimeistään täällä tuli syötyä menetetyt kalorit takaisin. Ainakin vaa'an mielestä.

Mutta ei auta muuta kuin jatkaa. Matkahan ei edisty ellei makkaramopo lähde maantielle. Säätiedotus uhkailee taas uudella saderintamalla minua. Lähdin silti tien päälle ja otin suunnakseni Vihannin. Vihantiin en sitten loppujen lopuksi koskaan mennyt, vaikka Vihannissa oleva hotelli Maikin olosuhteet ottavat kuulemma erityisesti polkupyöräilijät huomioon. Tämä täytyy pitää mielessä tulevia reissuja ajatellen.

Lähdin vähän seikkailemaan taas reiteiltäni. Päätin ensinnäkin ohittaa Ylivieskan Raudaskylän, Vähäkankaan ja Tuomiperän kautta. Tie oli siellä parempaakin paremmassa kunnossa (uusi asfaltti) ja reitti oli mielenkiintoinen. Matkan varrella oli Sikabaaria, Kyösti Kallion lapsuudenkotia, ja paljon katseltavaa lentokentästä lehmiin ja kuorettomiin traktorinpapanoihin asti. Tie oli rauhallinen ja hiljainen, kertakaikkiaan loistava.

Tieosuudelle 86 päästyäni oli tuuli noussut ja puhkui selkäni takana 7 m/s. Ainakin se antoi menoon aika hyvin vauhtia. Liekö jäi viimeiseksi kerraksi eläissäni, kun onnistuin tällä varustelutasolla kellottamaan ylämäkeen nopeudeksi 36,9 km/h. Oulainen tuli vastaaan yllättävän nopeasti.

Siellä sitten odottelikin lisää tuttuja. Katselimme huolestuneena taivaalle, sillä uusi matalan rintama uhkaili nyt oikein tosissaan sateella. Kuorimme vähän painoa päältä ja pääsin kokeilemaan Hoppani kanssa sääolotaistelua sadetta karkuun periaatteella. Uskokaa tai älkää, mutta pääsin karkuun. Matkaa majalle oli 48,5 kilometriä ja myönnän, että ne kilometrit olivat pitkiä... vaikkakin ilman painoja. Välillä vilkaisu olan yli ja ei muuta kuin mahan alla jalat pyörimään. Pätkä meni yhdellä heitolla ja vasta Luohuantien viimeisissä kaarteissa meinasi loppua usko. En tiennytkään, että olen näinkin hyvässä kunnossa, mutta tässä tapauksessa siitä oli kovasti hyötyä. Tosin ainoa joka kastui niin olin minä; -sadetakin sisällä.

Ohitin siis Vihannin yhdystietä 8042 ja 8043 kautta. Tässä reitissä ei juuri mainittavaa katseltavaa ollut, mutta mutkia senkin edestä. Minulle kerrottiin, että mutkat johtuvat siitä, kun joku tieinsinööri aikanaan osti tietä Ruotsista todella halvalla, mutta koska sitä tiemäärää ei osattu mihinkään sijoittaa, piti kaikki hankittu tie laittaa mutkalle. Insinöörejä yhtään parjaamatta, niin olisivat saaneet käyttää osan tuosta tiestä oikoreittiä varten. Kaiken ei tarvitse aina olla niin monimutkaista ja tässä tieosuudessa muutama mutka vähemmänkin olisi riittänyt mainiosti.

Niin ja missä minä siis olen? Ei hajuakaan. Jossain Luohualla, joka siis on jossain Siikajoella ja josta on jotain 70 kilometriä Ouluun. Riittävän tarkka arvio sijainnista.

Kilometrejä tuli mittariin 101. Jäämme seuraamaan sääoloja, että lähdenkö jatkamaan huomenna vai jäänkö tänne odottamaan rintaman ylimenoa.