Pyhäsalmi: Hunningolla

Luulitte, että luovutin. No en. Kovin helpolla ainakaan. Onhan se totta, että tälle reissulle on jo muutamat todennäköisyydet rikottu niin rankasti, että lotto on ehkä syytä laittaa vetämään heti seuraavalla kipsalla. Tosin minun tuurillani sieltä ei mitään tule, mutta reissua ajatellen, saan ainakin seikkailunkipuuni tällä konstilla taatusti rauhoitettua taas hetkeksi.

Aamusella Iisalmessa oli mukava tuuleton, pilvipouta ja +5 astetta, joten laitoin varusteet kasaan ja lähdin tien päälle. Valvoin käytännössä viime yön, kun ajatus lähti harhailemaan kohti kotinurkkia. Olen hyvin onnistunut irrottautumaan arjesta tällä reissulla, mutta kun erehdyin tarkastamaan päivämäärän kalenterista, niin kotopuolen jutut palasivat mieleeni kaikilla herkuilla. Eipä siis muuta kuun eteenpäin ja huomio uusiin seikkailuihin takaisin. Lähtiessä minulle iloisesti huikattiin perään rohkaiseva toivotus: "Ei sinne Rovaniemelle ole ennää ko 500 kilometriä. Pikku juttu!".

Viileä ilma on kuin luotu minulle. Heti alkumatkasta aavistin, että tästä tulisi varmasti mahtava ajopäivä. Enkä ihan täysin väärässä ollutkaan asian suhteen. Suunnistin Iisalmesta kohti länttä ja heti alkumatkasta aloin taas viihtyä fillarin päällä pelottavan hyvin. Vähän musiikkia korvanappiin ja hyvin nopsaan hoksasin rallattelevani hyväntuulisena samalla, kun maisemat vaihtui. Nyt tässä hommassa alkaa olla juuri sitä tuntumaa, kuin mitä tämän puuhan alunperin toivoin olevan.

Tie 27 oli hyvin rauhallinen ainakin Iisalmen päässä. Autoilijat ottivat minut pientareella hyvin huomioon ja tien kunto on loistava. Meinasi tauot jäädä vallan pitämättä, kun nautiskelin vain olostani. Etapille osui muutama pitkä ja harras nousu, mutta ei mitään mainittavaa kuitenkaan. Kiuruvedellä sitten hoksasin tämän hyväntuulisuuteni lumoissa edenneeni yli puolet päivän etapista huomaamattani. Pysähdyin syömään ja jatkoin samaa tieosuutta pitkin matkaa. Tämä jälkipuolisko näytti varsin samanlaisdlta, kuin Iisalmi Kiuruvesi väli, mutta selkisi hyvin nopeasti että niinhän ei olekkaan.

En vielä tässä vaiheessa huolestunut viiden kilometrin pitkistä suorista, mutta alle kympin tultuani, jouduin ensimmäiseen todelliseen läheltä piti tilanteeseen. Näin kaarteessa tulevalla suoralla puupeltavan leveän kuljetuksen. Huomioauto ajeli keskiviivan päällä ja kuljetuksessa oli joku järjettömän kokoinen kartio. Ikäänkuin heinäsiilon katto tai muu sellainen. Siinä sen rymytessä kohti, särähti korvaani pelottavan varoittava kiihdytysääni takaani. Käännyin katsomaan taakseni ja sieltähän suoraa pitkin kiihdytteli tulemaan yksi tuunattu auto ja sen rinnalla moottorpyörä vastaantulijan kaistalla. Eli siis molempiin suuntiin leveä kuljetus ja minä niiden välissä ulkokaarteen pientareella loivan kukkulan päällä. Pika-arvio: kohta rytisee ja jos jotain tulee niskaan, niin se tulee tasan siitä kohdasta, missä itse olin. Vaihteet pienille ja yhtään sen enempää ajattelematta pöläytin itseni pientareelta ojan pohjalle ja siitä ojatörmää ylös metsään. Siellä sitten tyylikäs mahalasku männikköön ja kädet korville. Ehkä sekunti tämän jälkeen kuului rankat jarrutusäänet ja pieni sievä kilahdus. Ei onnettomuutta, mutta johonkin osui. Molemmat osapuolet rymistelivät omiin suuntiinsa ja minä jäin hetkeksi haukkomaan henkeäni tien poskeen siinä, kun seurasin tuon jättimäisen töttörön ohikulkua. Nyt oli tuuri mukana.

Tämä tieosuus osoittautuikin sittemin varsinaiseksi ralliradaksi. Suoraa riitti kilometrikaupalla ja sen on huomannut myös muutama muukin. Nämä kiihdytysajot eivät totisesti jääneet minulta noteeraamatta, sillä niitä tuli tällä pätkällä vielä pari kertaa lisääkin. Ja lähes joka kerta näytettiin ottavan jostain mittaa, kun suoran avautuessa kiihdyttelijät järjestäytyivät aina kahdelle kaistalle. Ensimmäisen kerran kaipasin oikein kunnolla tolppapoliisia.

Muuten osuus oli oikein mukava ja vähäliikenteinen. Traktoreita pyöri pelloilla tekemässä papanoitaan (säilörehupaaleja) ja silloin tällöin ohi lyllersi jokunen nakkikoppikin (asuntoauto). Rekkaliikennettä ei nimeksikään.

Oikeaa polveani alkoi vihlomaan uudelleen tuon piennarsukelluksen jälkeen. Jouduin pysähtymään sen verran, että paketoin tassuni huolellisesti kestämään etapista loput. Koska en oikein ollut varma vamman laadusta, tulin hyvin varovasti ja kylän viimeiset nousut käveleskellen. Välillä polvea viiltää kuin veitsen iskusta, mutta toisaalta välillä se ei tunnu olevan moksiskaan. Liekö rehellinen rasitusvamma.

Minä päädyin siis Pyhäsalmelle tänään. Nopealla analyysillä todetakseni, täällä ei kyllä kaikki kellot soi ihan puhtaasti. Savolaiseen letkeyteen verrattuna paikka on täysi kulttuurisokki. Ensimmäiset kolme ukkoa jotka vastaan tuli, olivat kaikki jo iltapäivällä tyystin umpitunnelissa ja saivat vielä keskinäisen rähinänkin aikaiseksi, kun yrittivät valita keskuudestaan sen, joka yrittää seuraavaksi iskeä minut.

Nujakan jälkeen he vain lampsivat baariin sisään ja tässä kohdassa otin jo asiakseni tiedustella menon yleisyyttä ovimieheltä. Vastaus kuului: "Ihan normaalia. Pimenneehän se peräkammarin poika ko sinun näkönen sussu paikalle pamahtaa." Jotenkin minusta alkoi yhtäkkiä tuntua siltä, että olin joutunut hullujenhuoneelle. Mikäli ovimiehen juttuja on uskominen, niin asia lienee jopa pitää paikkaansa.

Ennestään paikan outoutta lisäsi se, että ennen kuin olin kirjoittanut itseni hotelliin (jonka totesin hyvin nopeasti ainoaksi turvalliseksi majaksi), olin nähnyt 3 katutappelua, 2 oksennukset rinnuksilla ryyppäävää ukkoa baarissa ja koko joukon paikallisia ihmisiä ihmettelemässä pyöräilykypärän käyttötarkoitusta. Tämä kylä oli siis minun osaltani hyvin nopsaan koluttu läpi. Hotellissa Hoppani sai myös kuninkaallisen kohtelun ja se asetettiin hotellin narikkaan yöksi kahden vartijan valvovien silmien alle. Ikuistin tämän narikkapyörän kameralle ja taidan teetättää kuvasta kotona taulun. Olen kuullut pyöräilijöistä, jotka nukkuvat hotellihuoneissaan fillareidensa kanssa. Täällä kävi sama mielessä itsellä.

Ovimiehet kuitenkin suorastaan vaativat saada vahtia fillariani, joten jätin sen heille. Onpahan edes jotain tekemistä karaoken soidessa tyhjälle salille.

Täällä on sellainen paikka, kuin Hunninko. Nyt tiedän todella, millaista siellä on.
Kilometrejä tuli mittariin 91. Aletaan olla reissun puolivälissä.